Tilannetietoisuus

cisco_tutkimus2Tilannetietoisuus on nouseva trendi

Konteksti- eli tilannetietoiset mobiilipalvelut ovat nouseva trendi maailmalla. Googlen Now, Applen Siri ja Microsoftin Cortana ovat esimerkkejä palveluista, jotka pyrkivät entistä enemmän myös ennakoimaan käyttäjän tilannetta ja tiedon tarvetta. Tavoitteena näillä palveluilla on käyttäjälle relevantin tiedon toimittaminen mahdollisimman helposti ja oikea-aikaisesti. Ciscon tekemän tutkimuksen mukaan kuluttajat haluavat nimenomaan ”hyperrelevanttia” käyttökokemusta, helppoa ja tilannetietoista.  Saman tutkimuksen mukaan ”hyperpersonointi” (esim. re-targeting) ei ole kuluttajalle yhtä kiinnostavaa, sillä personointi ei välttämättä ota huomioon käyttäjän tarpeita kyseisellä hetkellä.

Tilanteeseen sopiva mainonta koetaan myönteisenä

Adforen omien kokemuksien mukaan käyttäjät kokevat juuri heidän omaan tilanteeseen sopivan mainonnan myönteisenä asiana. Olemme saaneet esimerkiksi ruokakauppojen osalta paljon palautetta, että näyttäkää enemmän mainoksia! Eli silloin kun käyttäjän tilanne ja tarve kohtaa hyvän sisällön, niin myös ilmoitukset muuttuvat kiinnostavaksi.